Ksylitolin historia
Suomalaista ksylitolitutkimusta on tehty lähes neljänkymmenen vuoden ajan menestyksellisesti. Ksylitolin vaikutukset suun terveyteen on kiistatta osoitettu, ja tutkimusten tulokset on pystytty siirtämään käytäntöön osaksi ennaltaehkäisevää hammashoitoa. Suurin osa ksylitolitutkimuksista on tehty täysksylitolipurukumeilla, joissa ksylitoli on ainoa makeuttaja.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomen Sokeriosakeyhtiön insinöörit ja kemistit onnistuivat kehittämään ksylitolille teollisen valmistusmenetelmän. 1970-luvulla Turun Yliopiston Hammaslääketieteenlaitoksen tutkijat kiinnostuivat ksylitolista mahdollisena sokerin korvikkeena, joka synnytti tiiviin tieteellisen tutkimussarjan, jota kutsuttiin nimellä ”Turku Sugar Studies” (Turun Sokeritutkimukset). Näin alettiin etsiä luonnosta hampaille vähemmän haitallisia yhdisteitä sokerin korvikkeeksi, koska tiedettiin, että sokerin liiallinen käyttö aiheutti hammaskariesta.
Ksylitolin hammaslääketieteellinen eli kariesta ehkäisevä käyttö on siis keksitty Suomessa. Tutkimuksia varten valmistettiin maailman ensimmäiset ksylitolilla makeutetut purukumit ja pastillit. Myöskin saksalaiset, venäläiset, japanilaiset, ja amerikkalaiset tutkijat olivat havainneet ennen Turun tutkimuksia, että ksylitoli on turvallista ihmisen ravitsemuksessa ja sopivan hyvin mm. diabeetikkojen käyttöön.
Ksylitolin historia alkoi Saksassa 1800-luvun lopulla. Vuonna 1890 saksalainen kemisti professori Emil Fischer ja hänen assistentti Rudolf Stahel käsittelivät pyökin lastuja ja sahajauhoja hapolla ja eristivät lopulta eräiden vaiheiden jälkeen uuden yhdisteen, jolle antoivat saksalaisen nimen ”Xylit” (ksyliitti). Samanaikaisesti ranskalainen kemisti M.G. Bertandìn onnistui eristää vehnän ja kauran oljista siirappimaista ksylitolia. Ksylitolin ”keksiminen” johtuu siis kahden eri tiedemiesryhmän panoksesta.
Ksylitolia löydettiin luonnosta 1940-luvulla. Nashvillessä 1950-luvulla tri Touster keksi, että ksylitolia muodostuu ihmisen elimistössä aineenvaihdunnan välituotteena. Tämä havainto lisäsi kiinnostusta lisätutkimuksiin tiedemiesten keskuudessa.