Kaakaon historiaa

Kaakao, tuo suklaan tumma sydän, alkoi sykkiä jo 2000 vuotta sitten. Maya-kansalla oli kaakaoviljelmiä Väli-Amerikassa Jukatanin niemimaalla. Aluksi hyödynnettiin vain hedelmäliha, sillä siemenet maistuivat kitkeriltä. Sattuma astui kuitenkin peliin: joku heitteli siemeniä tuleen ja havahtui hetken kuluttua hyvään tuoksuun. Ajan myötä opittiin paahdetut siemenet eli kaakaopavut murskaamaan kivien välissä ja sekoittamaan joukkoon vettä ja mausteita. Chocolatl-juoma oli kallista ja arvostettua, ja varakkaiden keskuudessa muodostui tavaksi juoda kuppi kaakaota rituaalien ja juhlapäivällisten yhteydessä. Kaakaota pidettiin jumalten lahjana ihmisille.

Viidakosta hovien heikkoudeksi

Eurooppaan kaakao saapui ensimmäisen kerran espanjalaisen valloittajan don Hernan Cortésin laivassa 1500-luvulla. Suosittu kaakaosta tuli kun se pääsi kuninkaallisiin piireihin, jotka siihen aikaan loivat trendejä. Kun espanjalainen prinsessa Anna vuonna 1615 avioitui Ranskan Ludwig XIII:n kanssa, oli hänellä mukanaan juoman salainen resepti, jolla hän teki vaikutuksen Ranskan seurapiireihin. Anna huomasi lisätä kaakaoon sokeria ja näin juomasta tuli nautittavampi.
1800-luku oli edistysaikaa kaakaon historiassa. Tällöin keksittiin, kuinka kaakaopavuista erotetaan puristimen avulla kaakaomassa, kaakaovoi ja kaakaojauhe. Tämä mahdollisti kaakaon ainesosien sekoittamisen toisiinsa oikeassa suhteessa ja loi suklaan nykyisen koostumuksen.

Kaakao kasvaa puussa

Kaakaopuu vaatii kasvaakseen aurinkoa ja kosteutta, minkä takia päiväntasaaja on kaakaopuiden ihanteellinen kasvualue. Kaakaopuu tuottaa keskimäärin 20-30 hedelmää per sato. Yhdessä kaakaohedelmässä on 25 - 40 siementä. Itse kaakaohedelmä kasvaa suoraan puun rungosta kuten lukuisat valkoiset kukat