40 vuotta ensiluokkaista asiakaspalvelua

23.1.2012 Tuomo Antikainen

Nykyisin on melko harvinaista, että ollaan saman työnantajan palveluksessa kymmenenkin vuotta. Entäpä sitten, kun henkilö on viihtynyt samassa yrityksessä peräti 40 vuotta? Fazerilla moni on vuosien varrella työskennellyt näinkin pitkään, niin myös kahvilatyöntekijä Helinä Kantola. 

Moni asiakkaistamme tuntee hänet Helsingin Kluuvikadulla sijaitsevan Karl Fazer Cafén valoisana ja aina ystävällisenä asiakaspalvelijana, jolle tärkeintä on asiakkaiden tyytyväisyys. Ja miksei tuntisi, onhan Helinä on kuulunut kyseisen kahvilan ”kalustoon” jo vuodesta 1972. 

Kun tekee työnsä hyvin 40 vuotta, se myös yleensä huomataan. Viime viikolla järjestettiin Finlandia-talolla ravintola-alan ammattilaisten vuotuinen PRO-gaala. Siellä palkittiin alalla ansioituneita huippuosaajia, joita kilpailun 12 eri sarjaan olivat voineet ehdottaa niin henkilöiden työkaverit, esimiehet, kuin yhteistyökumppanit ja asiakkaat. Kaikkiaan kisassa ehdolla oli tänä vuonna yli 3200 alan ammattilaista, joista raati valitsi kolme finalistia kuhunkin sarjaan. 

Yhdessä sarjoista etsittiin parasta kahvilan työntekijää. Arvaatte jo varmaan, että tällä kertaa valittiin … Helinä Kantola. Hänet löytää jatkossakin Karl Fazer Cafésta. Aina yhtä aurinkoisena ja auttavaisena kuin viimeiset 40 vuotta. 

Tervetuloa Kluuvikadulle!


Kommentit:

  1. Hyvä Helinä!! Jeess upeeta, oli ihanaa olla esimiehesi 80 luvulla. Yhteistyö sujui hyvin ja ystävyys on kestänyt tähän päivään asti.

  2. Fantastin palvelu sekä töissä että kotona. Iki ihana Heli !

Osallistu keskusteluun
[No translation for /captcha/heading, fi] Kuva käyttäjän todentamiselle

Anna palaa

Tervetuloa keskustelemaan kanssamme makujen maailmasta! Mitä aiheita toivoisit meidän käsittelevän? Lähetä ehdotuksesi palautelomakkeella.