Hyvällä ravitsemuksella edistetään lasten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja terveyttä sekä ylläpidetään vireyttä hoitopäivän aikana. Ruokapalvelun tulee turvata riittävät ja tasapainoiset ateriat ja välipalat hoito- tai koulupäivän aikana. Samalla voidaan ohjata lasten ruokailutottumusten kehittymistä kohti monipuolista ja vaihtelevaa ruokavaliota. Lapsia kannustetaan tutustumaan uusiin ruoka-aineisiin ja maistamaan erilaisia ruokia. Säännöllisesti toistuvat ateriat ja välipalat lisäävät lapsen turvallisuuden tunnetta ja ovat tärkeä osa viihtyvyyttä.
Kasvavat nuoret tarvitsevat laadukasta ravintoa muutaman tunnin välein. Päivän kahden pääaterian lisäksi tarvitaan useita pienempiä, mutta täyspainoisia välipaloja. Välipalan rooli on tärkeä. Hyvä välipala on sopivan kokoinen. Se ei korvaa koululounasta, mutta sen turvin jaksaa opiskella kuin harrastaakin seuraavaan ateriaan asti. Välipalan perustana ovat täysjyvävalmisteet, vihannekset, juurekset, hedelmät, marjat sekä vähärasvaiset ja vähäsuolaiset maito- ja lihavalmisteet.
Päiväkodit
Päiväkodissa tarjottavat ateriat täydentävät kodissa tapahtuvaa ruokailua ja ne kattavat suositusten mukaisen osan ruokailijoiden päivittäisestä ravinnontarpeesta. Hyvällä ravitsemuksella edistetään lasten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja terveyttä sekä ylläpidetään vireyttä hoitopäivän aikana. Kiinnitämme erityistä huomiota lasten ravitsemussuositusten toteutumiseen sekä korkeaan hygieeniseen tasoon.
Tavoitteenamme on tukea päiväkodin kasvatuksellisia tavoitteita ohjaten lasten ruokailutottumusten kehittymistä kohti monipuolista ja vaihtelevaa ruokavaliota. Säännöllisesti toistuvat ateriat ja välipalat lisäävät lapsen turvallisuuden tunnetta ja ovat tärkeä osa päiväkodissa viihtymistä.
Peruskoulut
Peruskoulujen ruokailupalvelujen lähtökohtana on tiivis yhteistyö sekä koulun opetusohjelman ja kasvatuksellisten tavoitteiden tukeminen. Noudatamme ruokailupalveluissamme yleisiä kouluruokailusuosituksia sekä oppilaiden ruokailusta annettuja ohjeistuksia. Tarjoamme maukkaita ja monipuolisia ruokalajeja, jotka muodostavat ravitsemuksellisesti tasapainoisen ateriakokonaisuuden ja auttavat säilyttämään vireyden koulupäivän ajan. Ohjaamme oppilaita ilmoittamalla suositusten mukaisen annoskoon. Myös terveellinen välipala on osa koulupäivää.
Palvelutalot ja senioreiden ruokailupalvelut
Palvelutalojen ja hoivakotien ruokailupalvelut perustuvat tiiviiseen yhteistyöhön hoitohenkilöstön kanssa. Ruokailupalvelumme täyttää vanhusten ruokailulle asetetut ravintosisältövaatimukset sisältäen kaikki ateriapäivän osat. Erityisruokavalioiden ja ravitsemussuositusten tunteminen ja noudattaminen ovat ehdoton edellytys.
Pidämme hyvin tärkeänä aterioiden maittavuutta ja asiakkaiden ruokailutottumuksien huomioimista. Asukkaille ruokahetkien ja ruuan merkitys on suuri ja ruokailut ovat usein päivän kohokohtia. Säännölliset ruokailut lisäävät turvallisuuden tunnetta ja tuttujen ruokien herättämät makumuistot lisäävät viihtyisyyttä.
Päivittäisten ruokailupalveluiden lisäksi tarjoamme asukkaille tuotteita ja palveluita mm. merkkipäivien muistamiseen sekä asiakkaiden yhteisiin toimintahetkiin.