Katso:ViihdytäViihdytäKarttahakuKarttahaku  
  • EESVT_bannerikuvat2_620x400_suomi_27092011.jpg
2012-02-22

Fazer on Kristina från Duvemålan pääyhteistyökumppani

Fazer on mukana Svenska Teaternin 29.2.2012 ensi-iltansa saavassa musikaalissa Kristina från Duvemåla. Musikaalin tarinassa on paljon yhteistä Fazerin yli 120-vuotisen historian kanssa. Molemmat edustavat rohkeita ja ennakkoluulottomia valintoja sekä korostavat ihmisistä välittämisen tärkeyttä.

Fazerin tarina sai alkunsa 1800-luvun loppupuolella, kun rohkea ja päättäväinen Karl Fazer päätti valita sokerileipurin ammatin. Toisen polven maahanmuuttaja haki ennakkoluulottomasti oppia sieltä, mistä sitä oli siihen aikaan parhaiten saatavilla, kansainvälisestä Pietarista ja myöhemmin Berliinistä ja Pariisista. Ensimmäisen kahvilansa Karl perusti 1891 Helsingin Kluuvikadulle.

Kuten Kristina från Duvemåla -musikaali, myös Karl Fazerin tarina kertoo rohkeudesta, uusien ratkaisujen löytymisestä ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Samat asiat ovat yhä tärkeitä Fazerin toiminnassa: kansainvälistyvässä maailmassa tarvitaan uudella tavalla katsomista ja monipuolisia vaikutteita. Kansainvälisyys näkyy Fazerin arjessa, toimintaa on nykyään kahdeksassa maassa. 

Yhteistyön kautta Fazer haluaa tuoda esiin yrityksen tarinan, sen historian sekä roolinsa yhteiskunnallisena toimijana. Fazer rohkaisee nuoria etsimään omaa juttuaan. Vuonna 2007 Fazer käynnisti nuorille suunnatun Elämän Eväät -ohjelman, joka käsittää mm. Fazerin TET-toiminnan sekä yhteistyön SOS-Lapsikylien kanssa. TET-toimintansa kautta Fazer tarjoaa nuorille tulevaisuuden työntekijöille mahdollisuuden oppia ja kehittyä luovassa ja innostavassa ilmapiirissä. Fazer haluaa olla osaavien ihmisten toivetyöpaikka. ”Tarjoamme nuorille vuosittain noin 200 TET-harjoittelupaikkaa. Haluamme näin kannustaa heitä löytämään paikkansa työelämässä”, sanoo Fazer-konsernin rekrytointipäällikkö Tuija Puuperä.  SOS-Lapsikylä -yhteistyöllä Fazer haluaa tukea järjestön toimintaa turvallisen perheympäristön luomisessa lapsille ja nuorille.

Lisätietoja
Nina Törhönen, päällikkö, sidosryhmäsuhteet p. 040 509 3792

Haastattelupyynnöt
Satu Ikäheimo, viestintäpäällikkö p. 050 380 4996

www.fazer.fi/kristina

Fazer-konserni
Fazer-konserni sai alkunsa vuonna 1891 perustetusta perheyrityksestä, kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsinkiin. Tänään Fazer-konserni tarjoaa ruokailupalveluja sekä leipomo- ja makeistuotteita. Toimintaa on kahdeksassa maassa.  Asiakaslähtöisyys, laadukkuus ja yhteistyö ovat Fazerin toiminnan perusta. Konserniin kuuluu kaksi liiketoiminta-aluetta, Fazer Food Services ja Fazer Leipomot & Makeiset, jotka luovat makuelämyksiä omilla aloillaan.

Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli yli 1,5 miljardia euroa. Henkilöstön määrä vuonna 2010 oli noin 16 500.

Fazer Food Services on Pohjoismaiden johtava ruokailupalveluyritys, joka tarjoaa hyvää ruokaa ja asiakaskohtaisia palveluratkaisuja. Fazer Food Servicesilla on lähes 1 200 ravintolaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa Tanskassa ja Venäjällä.

Fazer Leipomot & Makeiset
Fazer on Suomen johtava leipomoyritys ja yksi johtavista Itämeren alueella ja Venäjällä. Leipiä ja leivonnaisia valmistetaan Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä, jossa Fazer toimii nimellä Hlebnyi Dom. Makeistoimialalla Fazer on Suomen johtava yritys sekä vahva toimija Itämeren alueella. Makeistehtaat sijaitsevat Suomessa: Vantaalla (suklaat), Lappeenrannassa (sokerimakeiset) ja Karkkilassa (purukumit).