Hiilijalanjäljen ohella keskustelun aiheeksi on nousemassa yhä voimakkaammin veden käyttö eli vesitase. Elintarvikkeiden vesijalanjäljistä pienimmät ovat muutamista sadoista litroista tuhanteen litraan raaka-ainetuotekiloa kohden, keskisuuret tuhannesta viiteen tuhanteen litraan ja suuret 10 000 litran molemmin puolin. Itämeren alueella meillä ei ole pulaa makeasta vedestä, vielä.
Osa Fazerin tuotantolaitoksista sijaitsee pohjavesialueilla tai niiden läheisyydessä. Pohjavesien suojelu on luonnollinen osa Fazerin ympäristötyötä ja sen tavoitteena on turvata hyvälaatuisen talousveden saanti myös tulevaisuudessa.
Paikallisten vesivarojen lisäksi on tärkeää tunnistaa kokonaisvesitase. Noin puolet maailman ihmisistä asuu alueilla joissa jonkinasteinen vesistressi paikallisten vesivarojen riittävyyden suhteen. Fazerilla on tärkeää tunnistaa missä päin maailmaa raaka-aineiden vesijalanjälki syntyy.
Yhteistyötä ja suojelua
Fazer on mukana Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n toiminnassa. Yhdistys perustettiin keväällä 1963, kun Vantaanjoen varren kunnat ja teollisuuslaitokset päättivät vapaaehtoisesti lähteä torjumaan joen huolestuttavaa saastumista. Lähes 40 vuoden aikana veden laatu Vantaanjoessa ja sen sivuhaaroissa on selvästi parantunut, mutta tehtävää riittää edelleen. Merkittävien virkistyskäyttöarvojensa lisäksi Vantaanjoki on tärkeässä asemassa pääkaupunkiseudun vedenhankinnan varavesijärjestelmänä ja toimii raakavesilähteenä, silloin kun Päijänne-tunneli ei ole käytössä. Vantaanjoen vesistöalue sijaitsee yhteensä 14 kunnan alueella.
Fazerin suklaatehdas ja Vantaan leipomo sijaitsevat Vaaralassa I-luokan pohjavesialueella. Fazerilan pohjavesialueen kokonaispinta-ala on 2,48 km2. Pohjavettä pumpataan Fazerin tehtaiden käyttöön kahdella vedenottamolla, Fazer I ja Fazer II. Alueelle on tehty pohjavesien suojelusuunnitelma ja siihen perustuva tarkkailuohjelma.
Vuoden 2010 keskimääräistä pienempi sademäärä ja kesän kuivuus näkyivät pohjaveden pinnankorkeuksien vaihteluissa siten, että pohjavedenpinta oli alimmillaan tammi-helmikuussa ja kevään aikaisen pintojen nousun jälkeen kesäheinäkuussa pinnankorkeudet kääntyivät jälleen laskuun. Kokonaisvedenottomäärät alueella olivat suurimmillaan heinä-syyskuussa ja marraskuussa.