Vastuullisena yrityksenä Fazer haluaa paitsi kertoa oman toimintansa ympäristövaikutuksista, myös pyrkiä ohjaamaan kuluttajia ja asiakkaita käyttämään tuotteita ja palveluita vastuullisesti. Tämän vuoksi Fazerille on tärkeää olla mukana hankkeissa, joissa yhdessä kuluttajien ja asiakkaiden kanssa pohditaan tapoja vähentää ruokailun aiheuttamaa ilmastokuormaa.
Fazer Ruispuikula -leivällä on hiilikukka
Fazerin Ruispuikula on yksi Suomen suosituimmista leivistä ja siksi juuri se saa ensimmäisenä kylkeensä hiilijalanjäljen, hiilikukan. Tavoitteenamme on laajentaa merkin käyttöä jatkossa myös muihin tuotteisiin.
Miksi hiilijalanjälki?
Tämän päivän kuluttaja vaatii tuotteelta ja palvelulta myös vastuullisuutta Siksi myös tuotteen tai palvelun elinkaarenaikaiset ympäristövaikutukset kiinnostavat yhä useampia. Kuluttajat haluavat myös tietää, miten omaan hiilijalanjälkeen voi vaikuttaa esimerkiksi juuri ruokailuun liittyvillä valinnoilla.
Kuluttajan osuus esimerkiksi leivän koko elinkaaren hiilijalanjäljestä voi olla jopa 20 prosenttia, mikäli syömättä jääneet leipäviipaleet päätyvät sekajätteen joukkoon. Biojätteen mätänemisestä kaatopaikalla syntyy metaania, joka on hiilidioksidia selvästi pahempi kasvihuonekaasu.
Fazer haluaa merkin avulla tukea kuluttajia, jotka haluavat tehdä arjessaan pieniä ilmastotekoja. Fazer-konserni on sitoutunut toimimaan vastuullisesti ja hiilijalanjälkimerkin käyttöön ottaminen Suomen suosituimpiin kuuluvassa leivässä on tästä konkreettinen esimerkki.