Ainekset (1 uunipellillinen)

Pohja

173 g Marianne-täytekeksejä
175 g voita
3 kpl kananmunaa
4 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
0,5 dl Fazer Ögon -kaakaojauhetta
2 dl maitoa

Kuorrutus

4,5 dl tomusokeria
3 rkl Fazer Ögon -kaakaojauhetta
0,75 dl vahvaa kahvia
0,75 dl sulatettua voita

Pinnalle

  Pyöreitä Marianne suklaarakeita
  Valkoista sokerikuorrutetta

Tee näin

Rouhi Marianne-keksit hienoksi tehosekoittimella tai blenderillä. Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja hienonnetut keksit. Sekoita jäähtynyt voi muna-sokerivaahtoon, lisää kuivat aineet ja viimeisenä maito. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 180 asteessa n. 30 minuuttia. Jäähdytä ja valmista sillä aikaa kuorrutus.

Sekoita kulhossa tomusokeri ja kaakaojauhe. Lisää kahvi sekä voisula ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus kakun päälle. Nosta pelti jääkaappiin hetkeksi, niin että kuorrutus jähmettyy. Leikkaa levy pieniksi domino-pelikorttien (suorakaiteen) muotoisiksi suupaloiksi. Koristele pelinappulat Marianne suklaarakeilla ja valkoisella sokerikuorrutteella.

 

VINKKI:

Jos tiedät synttärivieraiden iät voit käyttää niitä numeroita Domino-pelinappuloissa. Toiselle puoliskolle  voit laittaa synttärisankarin iän. Tällöin jokainen lapsi voi etsiä omaa ikää vastaavan Domino-mokkapalan.