Isyyspakkaus-blogin Tommi kattaa äitienpäivänä vaimolleen herkkubrunssin – mutta ei tarjoile sitä vuoteeseen.

Suomalaisessa brunssikulttuurissa jalansijaansa ovat viime aikoina vahvistaneet kiireettömät kotibrunssit. Pöydän ääressä viihdytään ystävien ja perheen kanssa entistä pidempään kuulumisia vaihtaen ja herkkuja maistellen. Kotibrunssien puolesta puhuu myös Isyyspakkaus-blogin Tommi Koivisto, joka viettää vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa tänä vuonna (2013) perheen ensimmäistä äitienpäivää.

- Tyttäremme syntyi viime vuonna juuri äitienpäivän jälkeen. Juhlimme kyllä silloinkin, mutta tänä vuonna Rouva on toivonut jotain spesiaalia, Tommi sanoo. Spesiaali äitienpäivä vietetään kotona – hoitovapaalla olevalla Tommilla on hyvin aikaa brunssin suunnitteluun, tyttären kanssa hengailun ohessa.

Mikä sitten on isän näkemys täydellisestä äitienpäiväbrunssista? Tommin mukaan siihen kuuluu ainakin seuraavia elementtejä:

  1. Mimosa (kuohuviiniä ja appelsiinimehua). Juoma, joka kuuluu meillä jokaiseen brunssiin. Tuoreet appelsiinit ovat usein kirpeitä, joten valmis luomuappelsiinimehu sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Halutessaan voi tietysti tarjota mehun ja kuohuvan erikseen.
  2. Kananmunat. Muodossa tai toisessa brunssilla täytyy tarjota munia. Paksu perunamunakas yrttien kanssa on oma suosikkini. Helppo tehdä ja toimii erityisesti salaatin seurana.
  3. Tuore leipä. Brunssilla toimivat rapean tuoreet leivät sekä croissantit. Itse taidan leipoa perunarieskoja. Ne ovat helppoja ja ihan älyttömän suurta herkkua!
  4. Levitteet. Leivän kanssa täytyy tietysti olla levitettä, mieluiten itse tehtyä. Meidän perheessä parhaiten uppoaa tosi helppo lohilevite. Sekoita tuorejuustoon hienonnettua kylmäsavulohta, sitruunaa, suolaa ja pippuria
  5. Smoothie. Monilla on pakastimessa puolukkaa, joka sopii smoothieen banaanin, hunajan ja jugurtin kanssa. Banaani ja hunaja pehmentävät puolukan makua ja tämä smoothie on muuten todella hyvää!
  6. Pannukakut. New York –henkisen brunssin saa aikaan pannukakuilla tai vohveleilla. Niitä tein muuten vuosi sitten Rouvalle aamiaiseksi!
  7. Hyvä kahvi. Meillä Rouvan brunssiin kuuluu ehdottomasti tuplaespresso.

Entäs sitten kakku, joka tuottaa useimmille isille joka vuosi harmaita hiuksia? Tommi tunnustaa, ettei ole perinteisen kermakakun fani, mutta Rouvan kehittämä suklaamoussekakku sen sijaan kruunaisi äitienpäiväbrunssin täydellisesti.

- Tämä kakku antaa paljon anteeksi. Pohjaa ei oikeastaan voi sössiä ja vaikka siitä tulisi karsean näköinen, pystyy sen peittämään suklaamoussella,jota tällä reseptillä tulee paljon! Mielestäni asiaan kuuluu, että kakku näyttää itse tehdyltä eikä kaupasta ostetulta.

Kakun koristelu on Tommin mielestä huippuhommaa, ja siihen myös pienet lapset voivat osallistua.

- Heti kun joku pysyy käsissä, voi ryhtyä kakunkoristeluhommiin. Isä levittää kuorrutuksen, jonka päälle voi pienin sormin asetella koristeita. Olen itsekin auttanut keittiössä ihan pienestä saakka, ja muistan sen olleen mahtavaa.

Ja vielä yksi brunssivinkki kaikille isille:

- Hyvät miehet, unohtakaa sänkyyn tarjoilu! Se on ajatuksena hauska, mutta toteutus ontuu. Äiti on ihan varmasti jo hereillä, kun isät ja lapset puuhastelevat keittiössä. Jos haluat välttämättä viedä sänkyyn jotain, tarjoa kahvia tai vaikkapa se Mimosa. Syöminen, etenkin lasten kanssa, on kivempaa pöydän ääressä.

Mutkaton ja takuuvarmasti unohtumaton äitienpäiväbrunssi syntyy lisäilemällä Tommin listaan esimerkiksi:

  • Fazer käsinleivottua artesaanileipää (Fazer Leipomomyymälöistä)
  • Imatran Riisipiirakoita
  • Fazer croissanteja (Fazer Lähileipomosta)
  • Fazer Alku Hedelmäpala- ja Fazer Paahto -leipää
  • Muutamaa eri juustoa ja laadukkaita leikkeleitä 
  • Tuoreita vihanneksia leivänpäällisiksi
  • Keväinen salaatti vihreästä parsasta ja parmesaanista
  • Välimeren salaatti kikherneillä ja lampaanmaitojuustolla
  • Perinteinen Caesar-salaatti ja broilerinfileetä
  • Fazer Dumle Muffinsseja ja Dumle Donitseja
  • Fazer Vadelma-kermakakku tai Kinuskikakku (Karl Fazer Café)

Psst! Karl Fazer Café Helsingin Kluuvikadulla tarjoilee joka lauantai ja sunnuntai suosittua brunssia, jonka pöydät notkuvat tuoreista herkuista, eikä tunnelma vanhassa kahvilassa ainakaan kalpene kotibrunssin rinnalla.