Suffelikatto, piippu Pihlaja-karkeista, Marianne rae -kinokset ja Piparipari-asukit – ainakin näistä on ihana Fazer-piparkakkutalo tehty!

On taas se hauska aika vuodesta, kun saa päästää luovuuden valloilleen ja rakentaa mitä valloittavimpia piparkakkutaloja. Fazer-piparkakkutalo esittäytyy kaikessa ihastuttavuudessaan – poimi vinkit talon kokoamiseen ja koristeluun. Mukana myös kaavat piparkakkutalon rakentamista varten.

 

  • Kauli piparkakkutaikina ohueksi ja leikkaa kaavojen mukaiset palat taikinasta. Muista myös muotoilla piparkakkutaikinasta talolle pohjalevy.

 

  • Nosta piparkakkutalon osat uunipellille, jonka päällä on leivinpaperi. Paista piparkakkutalon osat 175-asteisessa uunissa. Isoja osia paistetaan noin 10 minuutta, pienille riittää noin 7 minuuttia.
  • Koristelua ja koristeiden kiinnittämistä varten, sekoita n. 2 dl tomusokeria joukkoon vähitellen yhden kananmunan valkuainen. Laita seos muovipussiin ja tee pussiin pieni pursotusreikä.

 

  • Käytä liimana sulaa sokeria. Sulata n. 2 dl sokeria valurautaisella paistinpannulla. Ole varovainen, sillä sokeri palaa helposti pohjaan ja on todella kuumaa.

 

  • Kokoa piparkakkutalo pohjalevylle. Suunnittele, miten piparkakkutalo asettuu tontille. Dippaa seinien alaosat sulaan sokeriin ja paina pohjalevyyn kiinni. Valuta sulaa sokeria lusikalla reunoihin ja nurkkiin, paina nopeasti kattolevyt paikoilleen. Valuta sulaa sokeria harjalle, jotta katto kiinnittyy kunnolla. Kiinnitä myös piipun osat.

 

  • Kiinnitä makeiset piparkakkutaloon sokerikuorrutteella. Päällystä katto Suffeli Vanilla bites -täytekekseillä, piippu Pihlaja-marmeladikaramelleilla ja seinät Amerikan pastilli -maitosuklaarakeilla. Ripottele Marianne Crush –piparminttusuklaarouhetta, Marianne rakeita ja tomusokeria piparkakkutalon pihapiiriin luomaan lumista tunnelmaa. Tee pohjalevyyn reikiä ja tökkää niihin Tyrkisk Peber Hot & Sour tikkareita, ripottele päälle tomusokeria ja voilà – kuin ilmettyjä lumisen karkkimaan puita. 

 

Älä unohda piparkakkutalon asukkeja! Piparipari-piparit asettuvat mielellään asumaan upeaan Fazer-piparkakkutaloon.