Jaana Salomäki

Keväinen karnevaalijuhla saa ihmiset liikkeelle ja ulkoilmaan. Piknik-korien sisältöä nautitaan säästä riippumatta, vaikka käsineet käsissä. Maljoja nostetaan keväälle, ylioppilaille ja työlle. Vappubrunsseilla ja -lounailla maistellaan keväisiä herkkuja, unohtamatta perinteisempiäkään vappuruokia.

Sima on vappujuomistamme vanhin. Juoman juuret yltävät antiikin Kreikkaan ja meilläkin sitä on valmistettu jo vuosisatoja. Kotimainen simamme on makeahko juoma, josta alkuperäinen hunajalisäys on jäänyt pois. Nykyään juomaan tuo makeutta ja väriä fariinisokeri ja hapanta vivahdetta antavat sitruunaviipaleet. Simapulloon lisätyt rusinat kertovat turvottuaan ja pintaan nousemalla, että sima on valmista nautittavaksi. Pikajuomaa simaa ei ole, valmistuminen kestää kokonaisuudessaan noin viikon ajan.  Pitkän valmistusvaiheen vaihtoehtona on valmis kaupan sima tai perinteisesti käsintehty Amica-sima, jota myydään puolentoista litran pulloissa.

Munkit kuuluvat vappuun yhtä lähtemättömästi kuin sima. Vappumunkki on aina runsaalla sokerilla siroteltu sokerikuorrutettu rinkelin mallinen reikämunkki tai pyöreä hillomunkki. Tarina kertoo, että nuori leipuri kyllästyi pyöreiden munkkien valmistukseen, koska leivonnainen jäi usein sisältä kypsymättä. Hän poisti munkin keskikohdan ja syntyi reikämunkki. Todellinen vappumunkin ystävä ei kelpuutakaan pöytäänsä tomusokerikuorrutteista berliininmunkkia eikä etenkään sitruunaista donitsia. Aito ja oikea vappumunkki valmistetaan pehmeästä pullataikinasta ja uppopaistetaan öljyssä. Munkkeja saa kaupoista ympäri vuoden ja Amica-ravintolatkin myyvät maukkaita reikämunkkeja vappupöytiin.

Suolaisista ruoista perunasalaatti ja nakit ovat vakiinnuttaneet asemansa nykypäivän vappuruokaperinteessä. Ne ovat ruokia, jotka saa laitettua nopeasti esille ja jotka maistuvat koko perheelle. Perunasalaatti on myös helposti mukaan otettava piknikeväs. Salaatti ei nahistu matkalla ja salaatinkastike perunan joukossa maustaa ja mehustaa salaatin. Maku vain paranee pienen säilytyksen aikana. Myös silliruoat kuuluvat vappupöytään ja tuovat mukanaan monen kaipaamaa suolaisuutta. Aloittelevalle tai jo vannoutuneelle sillin syöjälle maistuu maukas sillikaviaari. Se nautitaan tumman leivän kanssa sellaisenaan tai alkupalana keitettyjen perunoiden seurana. Näitä vappumakuja on myytävänä myös Amica-ravintoloissa mukaan otettaviksi. Voiko vapputarjoilun kokoaminen olla enää helpompaa!

Maistuvaa Wappua kaikille!

Tervetuloa Pala Fazeria -blogin pariin!
Tämä sisältö on osa blogisarjaa, jossa kerromme uusimmat Fazer-uutiset, raotamme verhoa kulisseihin ja nostamme esiin uusia ilmiöitä makujen maailmasta. Äänessä ovat fazerilaiset ja välillä tarinoimassa ovat myös vieraskynäkirjoittajat.
Täältä löydät lisää Pala Fazeria -blogikirjoituksia.