Lieko missään päin maailmaa samanlaista palavaa rakkautta kuin suomalaisen intohimoinen suhde salmiakkiin? Se on makuasia, josta nimenomaan kiistellään.

Salmiakissa on asennetta. Samaa peräänantamattomuutta kuin jäyhässä ruisleivässä tai kiperissä löylyissä. Sanotaan, että häijy Tyrkisk Peber on pikkupoikien miehuuskoe. Makean ja suolaisen yhdistelmä on riipaiseva kuin kesäinen tango.

Fazerin salmiakki esiteltiin ensi kerran 1938, talvisodan kynnyksellä. Anisa-salmiakki ehti vain hipaista suomalaisten huulia – suuri salmiakin nousu koettiin vasta paljon myöhemmin 60-luvulta lähtien. Se olikin sitten niin voimakasta tunteenpaloa, ettei suomalaista voi tänä päivänä kuvitella ilman mustaa mielihyväänsä.

Fazerin salmiakkitarjonta on kasvanut laajaksi niin maku-ulottuvuuksiltaan kuin muodoiltaan. Salmiakkimaailman hallitsevat kuninkaalliset löytyvät edelleen vuosikymmenten takaa.