Sokerimakeiset valmistetaan Lappeenrannassa
Tiina Ruusinen

Lappeenrannan tehtaalla valmistuvat Fazerin sokerimakeiset. Voidaankin sanoa, että Lappeenrannan tehdas on Fazerin sokeriosaamis- ja tuotantokeskus, jossa vaikuttavat pitkät perinteet mutta myös uudet tuotekehityskonseptit. Kesällä 2012 lanseeratut Angry Birds -makeiset toivat säpinää tehtaan jo muutenkin vauhdikkaaseen arkeen. Uutuustuote saatiin tuotantoon ja markkinoille ennätysajassa: tuotekehitysaika lyheni jopa kolmasosaan normaalista.

”Fazer Angry Birds -makeiset olivat oikea piristysruiske Lappeenrannassa”, kertoo makeistehtaan johtaja Taisto Pitkänen. ”Kaikki puhuivat karkeista. Kaupungilla kulkiessa on hauska huomata, kuinka karkit toimivat keskustelun avauksena monissa yhteyksissä. ”

Taisto on työskennellyt Fazerilla 36 vuotta. Tähän aikaan on mahtunut työskentelyä Lappeenrannassa, Puolassa, Ruotsissa ja Englannissa. ”Nyt kotkalaiset juureni ovat juurtuneet Saimaan törmään ja tästä ne eivät enää irtoa. Toinen jalka muikkuvedessä Saimaassa ja toinen omassa pienessä perunapellossa”, kertoo Taisto pilke silmissään.

Erityispiirteenä Mix-makeissekoitusten valmistus

Fazer Angry Birds -makeisten valmistus tukee hienosti Lappeenrannan tehtaalle ominaista ja pitkälle hiottua tuotekehityskonseptia - Mix -makeissekoitusten valmistamista. ”Meillä on hienot puitteet tehdä makeissekoituspusseja. Konseptia on hiottu pitkäjänteisesti aina vuodesta -95, jolloin Lappeenrantaan päätettiin keskittää Fazerin sokeriosaamis- ja tuotantokeskus”, kertoo Taisto. ”Mix- makeissekoitusten valmistus on kehitetty Lappeenrannan tehtaalla kansainväliselle osaamistasolle.”

Sokerimakeiset ovat nyt vahvasti mukana Fazerin kansainvälistymisessä. ”Ensimmäisen kerran työhistoriani aikana uusien tuotteiden lanseeraus sai aikaan niin valtaisat mittasuhteet, että oli vaikea pysyä nahoissaan. Angry Birds -makeisista tulikin oikea hittituote”.

Seuraa Fazeria Facebookissa ja kuule ensimmäisten joukossa Lappeenrannasta tulevista uutuustuotteista!

Tervetuloa Pala Fazeria -blogin pariin!
Tämä sisältö on osa blogisarjaa, jossa kerromme uusimmat Fazer-uutiset, raotamme verhoa kulisseihin ja nostamme esiin uusia ilmiöitä makujen maailmasta. Äänessä ovat fazerilaiset ja välillä tarinoimassa ovat myös vieraskynäkirjoittajat.
Täältä löydät lisää Pala Fazeria -blogikirjoituksia.