Mustalla makeisella on värikäs historia. Se on kulkenut maukkaan matkan faaraoiden seurasta munkkien pelloille ja Napoleonin hampaista Suomeen. Reitin varrelle mahtuu monta mielenkiintoista käännettä.

Muuan muumio ja eräs hajamielinen apteekkari

Kun kannat lakritsia taskussasi, sinulla ja Aleksanteri Suurella on paljon yhteistä. Tarunhohtoisella hallitsijalla oli nimittäin tapana valloittaa valtio jos toinenkin lakritsijuuren voimin.

Lakritsi tunnettiin kuitenkin jo paljon ennen Aleksanterin taskuja: se mainitaan mesopotamialaisissa savitauluissa 2500 eKr, ja myös muinaisessa Kiinassa lakritsi oli arvostettu kasvi. Kiinassa se on edelleen toiseksi käytetyin yrtti heti ginsengin jälkeen. Lakritsin tieteellinen nimi puolestaan tulee kreikan kielen sanoista ”glykys” ja ”rhiza”, jotka yhdessä tarkoittavat makeaa juurta.

Lakritsia pidettiin arvossa myös Egyptissä, jossa siitä tehtiin Mai Sus -nimistä juomaa. Juoma oli suosittu virvoke – ja on sitä edelleen. Kun arkeologit avasivat faarao Tutankhamonin haudan vuonna 1922, heillä oli vastassaan kuuluisan muumion lisäksi lakritsijuurta. Juuren laittaminen arkkuun varmisti, että faarao saisi heti tuonpuoleiseen päästyään kupillisen rakastamaansa Mai Sus -juomaa.

Rooman keisareista ainakin Nero vannoi lakritsin nimeen; hänen teriakki-rohdossaan lakritsijuuri oli yhtenä ainesosana. Ei siis ihme, että kyseisen rohdon kerrottiin tepsivän mihin vaivaan tahansa.

Meidän tarinamme kannalta yksi lakritsin tärkeimmistä asuinpaikoista on kuitenkin Englanti. Siellä dominikaanimunkit aloittivat lakritsin viljelyn Pontefractin kaupungissa 1500-luvulla.

Munkkien taitavissa käsissä syntyivät lääkekäyttöön tarkoitetut pienet ja pyöreät lakritsijuurijauhekakut, joita nimitettiin syntypaikkansa mukaan Pontefractin kakuiksi. Ilman reseptissään seonnutta apteekkaria lakritsin tarina olisi saattanut jäädä tähän...

Meidän onneksemme Pontefractin apteekkarin George Dunhillin ajatukset harhailivat ja hän lisäsi vahingossa sokeria ja vehnäjauhoja lakritsijuurijauheeseen Pontefractin kakkuja valmistaessaan. Vuosi oli 1670, ja ensimmäinen lakritsimakeinen oli syntynyt.

Napoleonin hampaat ja pieni Biscuittehdas

1700-luvulla koko Pariisi litki kilvan lakritsijuuresta valmistettua Coco-juomaa. Napoleonkin niin innokkaasti, että sai suunpielensä mustiksi. Pariisin valloituksen jälkeen lakritsi käväisi synnyttämässä suuren teollisuuden Turkkiin. Siinä sivussa se löysi tiensä myös pieneen Suomeen.

Ensin lakritsi asettui apteekkien hyllyille. Lakritsia myytiin paitsi sellaisenaan myös yskänlääkkeisiinkin käytettynä lakritsiekstraktina. Apteekkien lisäksi lakritsin ilosanomaa levittivät sokerileipurit.

Vaan eivätpä sokerileipurit ja apteekkarit arvanneet, että Suomessa tarinaan ilmaantuisivat taas englantilaiset, jotka jo kertaalleen tapasimme Pontefractissa. Munkkien maanmiehet nimittäin perustivat Hankoon Suomalais-Englantilaisen Biscuittehtaan vuonna 1910. Lakritsin valmistus alkoi vuonna 1921, ja vuonna 1927 tehdas myytiin Fazerille.

Rakkaussuhteet ja yskä kuntoon

Lakritsilla saa suun makeaksi, mutta lakritsijuurella on kautta aikain uskottu olevan monia muitakin mukavia vaikutuksia.

Ennen rakkaussuhde saattoi loppua lyhyeen, jos ei rakastaja muistanut parannella hengityksensä tuoksua lakritsilla. Lemmenleikkejäkin lakritsin uskottiin tehostavan...

Lakritsijuuri kaivettiin esiin myös silloin, kun pahat henget pyörivät harmiksi asti nurkissa. Henkien lisäksi saatiin kaikkoamaan mahavaivat ja janontunne. Janontunteen karkotuksessa lakritsi olikin korvaamaton apu suurten sotapäälliköiden pitkillä ja kuumilla valloitusretkillä.

Suuressa osassa näitäkin uskomuksia on vinha peränsä: herkullisen lakritsin mutustelu auttaa varmasti pistämään alakuloiset ajatukset ojennukseen, mahan toiminta paranee ja janontunne tosiaankin heikkenee. Eikä kukaan varmasti voi unohtaa lapsuuden yskänlääkettä, jossa lakritsijuurijauhe monesti on mukana limaa irrottavan ominaisuutensa vuoksi. Harvinaisen maistuvaa lääkettä.

Lakritsin monia terveysvaikutuksia tutkitaan jatkuvasti ympäri maailmaa. Niitä löytyy koko ajan lisää. Liika on tietysti liikaa tämänkin herkun kanssa – esimerkiksi korkeasta verenpaineesta kärsivien kannattaa rajoittaa lakritsin mutustelua.

Sinnikäs kasvi on tehnyt ansiokkaan matkan sotapäälliköiden ja faaraoiden taskuista meidän taskuihimme. Eikä sitä edelleenkään pysäytä mikään: lakritsi on nykyisin trendikkäämpi kuin koskaan. Ei tunnu ollenkaan hassummalta sekään ajatus, että sitten joskus tuonpuoleisessa saisi eteensä höyryävän kupillisen Tutankhamonin tarjoamaa Mai Susia.