Janna Rantala

Perheessämme ruokaillaan yhdessä, aikatauluhaasteista huolimatta. Miksi ihmeessä noudatamme näin vaivalloista tapaa?

Kodissamme kajahtaa joka päivä kutsu, josta ei voi kieltäytyä. Syömään! Kutsu koskee kaikkia läsnäolijoita, eikä kukaan ole toistaiseksi yrittänytkään pyristellä vastaan.

Yhdessä aterioiminen ja sen lomassa keskustelu lisäävät tutkitusti perheenjäsenten hyvinvointia. Kesäisessä Suomessa se tuntuukin itsestään selvältä, niin mökkien kuin kaupunkien terasseilla yhdessä herkutellessa. Arjen saavuttua vain joka toinen perhe syö yhdessä lähes päivittäin, vaikka suomalaiset kertovat toivovansa enemmän kiireetöntä yhdessä syömistä. Mikä meitä mahtaa estää?

Minulle tapa on tuttu lapsuuden perheestäni, ympäri vuoden. Yhteiset ateriat eivät perustuneet tutkimustuloksiin vaan olivat keino helpottaa lapsiperheen arkea. Kun perhe söi kerralla sai keittiön siivottuakin yhdeltä istumalta. Jatkuva välipalatarjoilu olisi ollut vaivalloisempaa, sotkuisempaa ja sitonut ruokailuista vastanneen äitini koko illaksi keittiöön.  Siispä lapset  soitettiin kavereilta kotiin ja saman pöydän ääreen. Vain viikonlopun aamupalat venyivät liukuvaan kattaukseen teinien herätessä miten sattuu.

Ja suoraan sanoen: eivät meidän perheateriamme olleet lehtevien puiden alla nautittuja maku- ja keskustelukeitaita. Kunhan söimme ja murahtelimme. Mutta jotenkin silti siihen kaikkeen liittyi yhteenkuuluvuus ja huolenpito.

Ilman muuta myös yksin, erillään, omaansa ja omaan aikaansa syömisessä on etunsa. Silloin ei joudu kuuntelemaan muiden marinaa, tai vahtimaan kenenkään ruokatapoja. Ei tarvitse perustella ruokavaliotaan tai ihmetellä miten joku voi syödä tuollaista…

Mutta surullista kyllä, yksin syödessä ei tarvitse jutella (tai murahdella). Eikä saa jakaa ruokaansa, huomiotaan tai kokemuksiaan. Sillä juuri jakamisessa piilee yhdessä syömisen onni. Tunnen ja maistan omaan ainutkertaiseen tapaani, mutta teen sen sinun kanssasi.

Syömään kutsuminen ei siksi ole minulle vain perinne, aikatauluongelma tai tutkimusten sanelema velvollisuus. Se on kiitollisuutta tästä elämästä, joka on läsnä yhteisessä pöydässä.

Jaa sinäkin oma kokemuksesi ja kerro mitä yhdessä syöminen sinulle merkitsee!