Ainekset

neljälle

450 g ruusukaalia
450 g punajuurta
450 g myskikurpitsaa
150 g herkkusieniä
150 g (1 omena) hapokasta omenaa, esim. Granny Smith
50 g romainesalaattia
  hieman öljyä ja suolaa
  (saksanpähkinöitä)

Kastike

0,5 dl balsamicoetikkaa
20 g (2 rkl) puolukoita
1 rkl agavesisiirappia tai hunajaa
0,5 dl oliiviöljyä
  suolaa ja vastarouhittua mustapippuria

Tee näin

Kiehauta etikka ja puolukat ja lisää siirappi. Mausta kastike suolalla ja pippurilla. Lisää oliiviöljy ja anna jäähtyä. Paahda punajuuria kuorineen uunissa n. 180 °C 45-50 min kunnes kypsiä. Anna jäähtyä. Kuori ja leikkaa punajuuri pieniksi lohkoiksi.

Putsaa ruusukaali ja leikkaa lohkoiksi. Kuori ja leikkaa kurpitsa samankokoisiksi paloiksi. Leikkaa myös herkkusienet ja kuorittu omena samankokoisiksi lohkoiksi. Paista ruusukaali pannulla öljyssä, lisää sekaan herkkusienet ja omenat. Mausta suolalla ja pippurilla. Mausta kurpitsa myös öljyllä ja suolalla ja paahda uunissa n. 200 °C 8-10 min.

Leikkaa romainesalaatti hieman pienemmäksi. Sekoita kaikki salaattiainekset ja kastike keskenään ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Voit halutessasi koristella salaatin saksanpähkinöillä.

Tapio Bergström
Tapio Bergström
Keittiömestari