Rakkautta, viisautta, uskallusta, pyyteettömyyttä, heittäytymistä… Tuija, Irina, Saara, Tytti-Lotta, Gudrun ja Susanne kertovat, mitä äitiys heille merkitsee.

Tytti_Lotta_6_860x600_NEW.jpg

Jokainen äitiys on uniikki

“Äitiyden käsitteessä elää yhä vahvana äitimyytti – käsitys siitä, millainen on hyvä äiti. Äitiys linkittyy naisen rooliin yhteiskunnassa ja naiskuvaan yleensä. Vertailemme herkästi itseämme muihin, ja pelko huonon äidin leimasta estää meitä puhumasta koko tunteiden kirjosta.

Matka äidiksi ei näy päälle päin. Kun äiti itse kertoo tarinaansa, mikään ei korjaa tarinaa yleisen narratiivin mukaiseksi. Kirjassa Äitiyden jälki – Tarinoita syntymästä halusimme päästää ääneen monenlaiset äidit, jokainen arvokkaana juuri sellaisena kuin on.

Kirjan alulle sysäävä ajatus itselleni oli se, kun joku kirjoitti, että iloa äitiydestä varjostaa oman tarinan häpeä. Surullinen, riisuva ajatus. Toivon, että jokainen äiti voisi iloita äitiytensä matkasta ja etsiä elämän onnen tekijöitä ihan niin kuin ilman äitiyttäkin tehdään. Toivon, että jokainen äiti voisi tuntea olevansa upea omana itsenään kaikkine ajatuksineen ja tunteineen – eikä kukaan epäilisi äidinrakkauttaan tai riittävyyttään, etenkään muiden määrittelemien mallien takia.”

Tytti_Lotta_4_860x600.jpg

Tytti_Lotta_2_860x600.jpg

"Äidinrakkautta peilataan usein äidin rakkautena lastaan kohtaan, ja yllätyin itsekin esikoiseni synnyttyä, miten voimakas ja suuri rakkaus minut valtasi. Mutta olen miettinyt käsitettä toisinkin päin, lapsen rakkautena äitiä tai äitihahmoa kohtaan. Sekin on kiintymystä, luottamusta, vilpitöntä välittämistä – näkymätön side, joka kantaa silloinkin, kun toista ei enää ole. Kun mietin omaa, vuosi sitten menehtynyttä äitiäni, ymmärrän äidinrakkauden olevan parhaimmillaan sukupolvien ketju.

Työpöydälläni on kaksi valokuvaa äidistäni Ahvenanmaan saaristossa. Ne muistuttavat lapsuuden lämpimistä kesistä ja huolettomuudesta. Äidinrakkauden kaipuu on voimakas vielä aikuisenakin. Haaveilen päivittäin äidin kaiken hyväksyvistä halauksista. Eniten minulla on kuitenkin ikävä huumoriamme ­– kenenkään muun kanssa ei aaltopituus ole niin kohdallaan, että nauru syttyisi jo puolikkaasta ajatuksesta.

Haluan antautua äitiydelle, mihin se minut viekin. Elämä on jatkuvaa kasvua ihmisenä ja lapset päivittäinen peili itselle. Yritän kuitenkin ajatella, että olen juuri riittävän onnistunut äiti omana itsenäni. Luotan rakkauden kantavan.”

–Tytti-Lotta, 41

Irina_1_860x600.jpg

Onnellinen äiti, onnellinen lapsi 

”Lapsuudessani ei ollut mahdollista harrastaa tai matkustaa kuten nykyään, mutta vanhempani välittivät meille lapsille kaiken kokemuksensa ja viisautensa. Äidiltäni sain tahdonvoimaa, vastuullisuutta ja halun kokeilla aina jotakin uutta. Saman haluan välittää omalle lapselleni.  

Minusta tuli äiti 41-vuotiaana. Pojallani, ylpeydelläni, on minun silmäni ja minun luonteeni. ’Odotin häntä hyvin, hyvin pitkään, joten hän ei voi olla muunlainen’, sanon leikkisästi asiaa ihmetteleville.  

Muistan Gordeyn ensiaskeleet. Kuinka hän halusi katsella lintuja, päästi irti kädestäni ja vain jatkoi matkaa. Niin helposti ja luonnollisesti! Päättäväisyys ja vapauden kaipuu on ollut hänen luonteessaan alusta alkaen.  

Kun jäin äitiyslomalle, rauhoittuminen ei ollut helppoa, koska elämäni oli pitkään ollut täynnä töitä ja matkustamista. Gordeyn ollessa reilun vuoden ikäinen sain mielenkiintoisen työtarjouksen. Vietin unettomia öitä päätöstäni miettien, sillä haastava työ vaatisi suurta sitoutumista. Jälleen sain apua äidiltäni, joka sanoi: ’Sinun pitää ajatella myös itseäsi, omaa kasvuasi. Jos olet kiinnostunut ehdotuksesta, hyväksy se. Poikasi ei tarvitse uhrautumistasi, hän tarvitsee onnellisen äidin.’ Kun huono omatunto joskus hiipii mieleeni, palautan mieleeni äitini neuvon. Onnellinen äiti, onnellinen lapsi.” 

–Irina, 43

Gudrun_860x600.jpg

Äidinrakkautta riittää myös ystävilleni 

”’Jos teet jotain, tee se kunnolla – tai jätä kokonaan tekemättä.’ Tämä äitini neuvo on seurannut minua läpi elämäni.  

Äitini on 82-vuotias, mutta toisinaan yhä töissä samassa paikassa kuin viimeiset 60 vuotta – sairaalassa. Kun ajattelen häntä, kolme sanaa tulee mieleeni: nuorekas, tyylikäs ja toimelias. Hän on minulle loistava esikuva, ja opin edelleen häneltä uutta joka päivä.  

Äitini rakastaa minua pyyteettömästi. Tätä äidinrakkautta riittää myös ystävilleni. Moni heistä on jo menettänyt oman äitinsä, joten he kääntyvät huolineen minun äitini puoleen. Koska olen ainoa lapsi, ystäväni ovat minun sisaruksiani ja äidilleni kuin omia lapsia. 

Ikimuistoisimmat hetket äidin kanssa ovat syntyneet yhteisillä matkoillamme. Joka vuosi yritämme löytää uusia maita ja kaupunkeja, joita on kertynyt jo lukematon määrä. Äitini muistelee erityisesti upeaa Australian matkaamme ja siellä rannalle yhtäkkiä ilmestyneitä pieniä pingviinejä. Hän rakastaa kertoa tarinaa tästä unohtumattomasta kohtaamisesta Tasmanian yössä.”  

– Gudrun, 48

Saara_4_860x600.jpg

Saara_2_860x600.jpg

Uskalla valita oma tiesi äitinä 

”’Parasta on se, kun pääsee äidin kainaloon lukemaan kirjaa’, sanoo 8-vuotias tyttäreni Peppi.  

Samanlaiset hellät, rauhalliset lukuhetket ovat jääneet mieleen omasta lapsuudestani. Äitini luki minulle paljon, ja tarinoiden maailman olen halunnut välittää myös omille lapsilleni.  

Otso, 5, on innostunut jalkapallosta ja sählystä. Meidän yhteinen juttumme on legojen rakentelu. Saatamme istua pitkään lastenhuoneen lattialla niiden parissa. Peppi puolestaan rakastaa jumppaa ja uimista. Hänen menoaan ei dysmelia eli synnynnäinen raajanpuutos ole hidastanut. ’Pikkukäsi’ vain tekee hänestä entistä erityislaatuisemman. Proteesin avulla onnistuvat tarkemmatkin askartelut.  

Lapsiltani olen oppinut paljon: Pepiltä rohkeutta ja heittäytymistä, herkemmältä Otsolta rauhallisuutta. Kun näen heidät yhdessä leikkimässä, tunnen onnistuneeni äitinä.  

Jokaisen äidin tulisi luottaa omaan äidinvaistoonsa. Erityisesti Pepin myötä olen oivaltanut, että se, mikä sopii yhdelle lapselle, ei välttämättä toimi toisen kanssa. Uskalla valita oma tiesi. Tarvittaessa pyydä tukea ja apua, mutta luota siihen, että sinä tiedät juuri sinun perheellesi oikean ratkaisun.”

–Saara, 38  

Susanne_1_860x600.jpg

Unelma todeksi adoptoimalla 

"Olen aina halunnut olla äiti. Jo nuorempana huolehdin siskostani ja hänen kavereistaan. Katsoin, etteivät he joutuneet hankaluuksiin, ihan kuten äitini katsoi minun perääni. 

Haave äitiydestä ei jättänyt minua opiskeluvuosina eikä työuran alussakaan, mutta vakava ihmissuhde puuttui. Kolmeakymmentä lähestyessä sain lääkäriltä surullisia uutisia: en voinut saada lapsia. 

Elämän tarkoitus tuntui kadonneen, mutta en antanut sen pysäyttää minua. Päätin adoptoida lapsen, sukulaiseni esimerkin innoittamana. En koskaan unohda ystävänpäivää 14. helmikuuta 2007. Sain tuolloin kirjeen adoptiotoimistolta. Mukana oli kuva puolivuotiaasta pojasta vietnamilaisessa orpokodissa. Robin oli vuoden ikäinen, kun sain hänet luokseni Ruotsiin.  

Unelmani toteutui, minusta tuli äiti. Robin meni kaksivuotiaana päiväkotiin ja kuusivuotiaana kouluun, kuten kuka tahansa ruotsalainen lapsi. Jos häneltä olisi viisi vuotta sitten kysynyt, millainen äiti hänellä on, hän olisi varmasti vastannut: ’Paras äiti maailmassa.’ Nyt hän vastaisi: ’Ihan ok.’ Kuten kuka tahansa teini-ikäinen.  

Mitä itse olen oppinut 14-vuotiaan pojan äitinä? Ehdotonta rakkautta – samaa, jota äitini tunsi minua ja siskoani kohtaan. Äidit suojelevat aina lapsiaan. Kuin tiikeriemo poikasiaan.” 

–Susanne, 47

Tuija_2_860x600.jpg

Tuija_3_860x600.jpg

Lapset opettavat pitämään mielen avarana ja innostuneena 

”Iso perhe on minulle rikkaus. Lapseni, neljä biologista ja kaksi bonuslasta, ovat jo aikuisia. On hienoa katsoa heidän keskinäistä dynamiikkaansa, miten he kannustavat toisiaan. Äitinä olen ylpeä ja välillä hämmästynytkin – miten olenkaan onnistunut kasvattamaan noin fiksuja aikuisia! 

Olen päässyt nauttimaan myös isovanhemmuudesta. Kuusi lastenlastani ovat ikähaarukaltaan 5–25-vuotiaita. Lempipuuhiamme pienten kanssa on leipominen. Pipareista, muffinsseista ja jäätelöannoksista tulee huikeita luomuksia lasten käsissä. Myös museot ja taidenäyttelyt ovat yhteinen juttumme, oli jo omien lasteni ollessa pieniä. Lasten kautta taiteessa näkee asioita, joita ei itse näe. He opettavat pitämään mielen avarana ja innostuneena.  

Äidinrakkaus – se on suurin ja tärkein asia elämässäni. Se kantaa myös vaikeiden hetkien yli, kuten silloin, kun minä menetin tyttäreni ja kaksi lastenlastani äitinsä. Kun nuorimmainen oli keskosena kenguruhoidossa sylissäni tai 3-vuotias kyseli äidin perään, toivoin voivani välittää heille jotain heidän äidistään. Perheen tukeminen on ollut samalla omaa surutyötäni. Edelleen mietin usein, mitä tyttäreni tekisi ja mitä hän haluaisi ja kerron hänestä lapsille. Siten hän elää sydämissämme.” 

–Tuija, 61

Main_collage_860x600.jpg

Rakkautta, viisautta, uskallusta, pyyteettömyyttä, heittäytymistä… Jokainen äiti ja jokaisen äitiys on uniikki. Lue, mitä äitiys merkitsee Tuijalle, Irinalle, Saaralle, Tytti-Lotalle, Gudrunille ja Susannelle. Mitä se merkitsee sinulle?

Hyvää äitienpäivää!