Maja Karosen 30 vuoden unelma täydellisistä häistä päättyi parisuhdekriisiin. Lopulta pettymyksestä ja epävarmuudesta nousi jotain paljon parempaa: horjumaton rakkaus.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja iloinen puheensorina täyttää pihapiirin. Tunnelma on odottava. Sukulaiset ja ystävät Suomesta, Ruotsista ja Espanjasta ovat kokoontuneet Tukholman kupeeseen juhlimaan Maja Karosen ja Angel Toribion häitä – vihdoinkin. Kuten hääkutsussakin ironisesti vihjaillaan, tie tähän päivään ei ollut helppo: Pitkän harkinnan ja lyhyen terapian jälkeen olemme päättäneet mennä naimisiin.”

Parempi antaa morsiamen kertoa, miten tänne, alkusyksyn maalaismaisemaan päädyttiin:

”Olen unelmoinut tästä päivästä 30 vuotta. Mielessäni olen suunnitellut kaiken aina pienen pieniä yksityiskohtia myöten, kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja uudestaan. Vuosien saatossa niin puoliso, paikka, vieraat kuin tarjottavatkin ovat muuttuneet moneen kertaan. Varmasti yhtä monta kertaa olen päättänyt luopua koko unelmasta, kun se on tuntunut saavuttamattomalta tai jopa hölmön lapselliselta.

Mutta tässä minä nyt olen, 47-vuotiaana morsiamena valmiina sanomaan ensimmäisen kerran elämässäni sen kuuluisan sanan: tahdon. Etukäteen ajattelin, että kyynelehtisin heti aamusta asti. Sen sijaan tunnen itseni varmaksi, voimakkaaksi ja tosi rohkeaksi Angelin rinnalla. Kaikkea muuta kuin vuosi sitten, kun olimme peruneet häämme.

IMG_6707FotoTarja_Savela_860x600px.jpg
”Rakastamme uusperheemme arkea. Angelin tyttäret ja minun poikani tulevat loistavasti toimeen. Viikonloppuisin käymme sienessä, kiipeilemässä ja vaeltamassa. Arki kahden kaupungin välillä toimii mainiosti.”

Räntäsadetesti ensitreffeillä

”Tapasimme nettideiteillä. Olin ollut yli kolme vuotta sinkkuna ja kieltämättä jo hieman menettänyt toivoni sen suhteen, että löytäisin vielä ’sen oikean’. Angelissa oli heti jotain erityistä.

Olimme sopineet treffipäivän, mutta Angel soitti yllättäen päiviä aiemmin ja pyysi minua kahville vartin varoitusajalla. Oli ihan kauhea sää, mutta hän halusi vielä kahvin jälkeen kävelylle räntäsateeseen. Siitä oli romantiikka kaukana, mutta meillä oli tosi hauskaa. Myöhemmin hän kertoi testanneensa minua. Angel halusi tietää, osasinko tarttua hetkeen ja vaihtaa suunnitelmaa. Jos vielä kestäisin karmean kävelykelinkin, olisin selvinnyt hänen testistään. Eipä hän arvannutkaan, että suomalaisella sisulla on totuttu tarpomaan kelissä kuin kelissä.

Minulla on yksi poika aiemmasta suhteestani ja Angelilla on kaksi tytärtä ensimmäisestä avioliitostaan. Minä asuin Tukholmassa ja Angel noin tunnin ajomatkan päässä Mariefredissä. Tapailumme syveni hiljalleen seurusteluksi ja uusperhe-elämäksi, mutta kahden kaupungin välillä.”

Etkö sinä rakastakaan minua?

”Olimme puhuneet avioitumisesta ja olin paljastanut unelmoineeni teini-iästä asti omista häistäni. Myöhemmin selvisikin, että häät olivat siinä vaiheessa vain minun unelmani, ei meidän.

Päätimme hääpäivän yhdessä, minkä jälkeen kaikki suunnitelmat alkoivat hiljalleen selkeytyä. Ilmoitimme läheisillemme tärkeän päivän jo hyvissä ajoin, jotta kaikki sukulaiset niin Suomesta kuin Espanjastakin pääsisivät luoksemme Ruotsiin. Kiersimme tiuhaan hääpaikkoja, sillä Tukholman parhaat paikat varataan vuosia etukäteen.

Olin niin onnellinen unelmani toteutumisesta, etten innostukseni keskellä huomannut Angelin vetäytyneen. Kun hän yllättäen ilmoitti, ettei haluakaan häitä, maailmani pysähtyi. Miksi? Etkö rakasta minua? Kysymykset vilisivät päässäni. Sekunnin murto-osassa väliimme oli noussut muuri. Oli selvää, että häät on peruttava.”

IMG_6815FotoTarja_Savela_860x600px.jpg
”Vaikka moni asia ehti muuttua, häämenu pysyi itse asiassa hyvin samanlaisena kuin olimme sen alun perin suunnitelleet. Välimerellisessä buffetpöydässä oli tärkeä yksityiskohta: karjalanpiirakat.”

Hiljaisuus tuntui ikuisuudelta

”Onneksi elämä on yllättänyt meidät molemmat monta kertaa aiemminkin. Olemme oppineet tuntemaan itsemme sen verran hyvin, että tiesimme, ettemme selviäisi tästä omin avuin. Päätimme kääntyä tutun terapeutin puoleen. Halusimme jatkaa yhdessä, mutta olisiko se mahdollista?

Terapeutti antoi meille tapaamisemme päätteeksi tehtävän. Emme saaneet olla 24 tuntiin missään tekemisissä toistemme kanssa. Meidän piti ajatella kaikkea läpikäymäämme ja sitä tärkeintä: haluammeko jatkaa yhdessä. Hiljaisuus tuntui ikuisuudelta. Omat ajatukseni olivat selkeät, mutta olin epävarma Angelin ajatuksista. Puhelin oli monesti kädessäni, mutta olimme yhdessä päättäneet noudattaa terapeutin neuvoa.

Kun 24 tuntia oli kulunut, puhelimeni soi. Jutustamme ei meinannut tulla loppua, oli pakko jatkaa kasvokkain. Mikä helpotus olikaan nähdä ja kuulla, että hänkin on valmis tekemään kaikkensa meidän eteemme – myös menemään naimisiin kanssani. Siitäkin huolimatta, että häät eivät olleet samalla tavalla hänen unelmansa, ja kaikki hössötys oli ollut hänelle liikaa. Minä puolestani olin valmis unohtamaan koko häät, sillä tärkeimmältä tuntui saada vain olla toisen kanssa ja jakaa yhteinen arki. Päätimme sulatella tapahtunutta ja lykätä hääajatuksia. Muutama kuukausi kriisimme jälkeen Angel polvistui eteeni Kebnekaise-vuoren rinteellä syksyllä 2018.

Ehkä unelmani toteutuisi sittenkin.”

IMG_6630FotoTarja_Savela_860x600px.jpg
”Hääpäivämme Låsta Gårdshotelin satumaisissa maalaismaisemissa oli täynnä ikimuistoisia hetkiä. Sukulaisemme ja ystävämme Suomesta, Ruotsista ja Espanjasta juhlivat kanssamme. Se merkitsi meille paljon.”

Häiden peruminen oli paras päätöksemme

”Ihmetyksekseni minua vain naurattaa ja hymyilyttää, kun kävelemme kohti vihkipaikkaa. Kun näen kaikkien rakkaimpiemme nousevan ylös tuoleistaan ja kääntyvän katsomaan saapumistamme, elän unelmaani. Tämä päivä tuli, mutta ei itsestään. Häiden peruminen oli rohkein ja paras päätöksemme – kuten myös se, että lopulta sanomme tahdon.

Pidän oman sukunimeni ja asumme tulevaisuudessakin kahdessa eri kaupungissa. Jossakin vaiheessa muutamme saman katon alle joko Tukholmaan tai Mariefrediin. Kaikki on tavallaan ennallaan, mutta silti toisin kuin ennen. Unelman todeksi eläminen on samaan aikaan haikeaa ja jännittävää.

Päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus. Hänestä, minusta, meistä, lapsistamme ja läheisistämme. Matkan varrella ymmärsin, että saavuttaakseni unelmani minun oli ensin uskallettava luopua siitä.”

Lue myös: ”Välillä itkettää kun ajattelen, miten onnekas olen”
Lue myös: Sattuma loi ystäväporukan, joka on nauttinut aamukahvinsa yhdessä jo 30 vuotta
Lue myös: Luon jotain omaa, ja se on mahtavaa