Keräsimme helsinkiläisen Rudolfin palvelutalon asukkaiden ja työntekijöiden parhaat herkkumuistot. Talossa asuu myös 19-vuotias lukiolainen Serafina Eljaala, jolla oma muistonsa taannoisesta suklaamunien etsinnästä.

Kommentoijat järjestyksessä kuvassa vasemmalta oikealle:

”En pääse enää omin avuin kaupungille. Onneksi hoitajat käyvät asioilla puolestani. Usein esitän toiveen, että he toisivat minulle jotakin hyvää, suklaata tai karkkia. Sen tarkemmin en toivettani tarkenna, koska pidän vaihtelusta. Kun hoitaja lähtee, alkaa odotus. Arvuuttelen, mitähän tällä kertaa on tulossa.”
Pauli Laaksonen, asukas, 85.

”Kun työpäivä palvelutalossa on ohi, pistäydyn kotimatkalla ruokaostoksilla. Olen aina rakastanut pieniä patukoita. Yksi vahvoista lapsuudenmuistoistani on se fiilis, kun pitkän vinkumisen päätteeksi vanhemmat kaupassa suostuivat ostamaan minulle Suffelin tai Pätkiksen. Vuodet eivät ole makuni muuttaneet. Viimeksi eilen sujautin liukuhihnalle myyjän eteen yhden Suffelin. Avasin sen jo kassalla.”
Annika Mäkelä, toimintaterapeutti, 24.

”Olimme perheen kanssa vuonna 1935 heinätöissä Suojärvellä Leppäniemen kylässä. Viisivuotias pikkuveljeni Veikko sanoi:
”Mamma, mennään tauppaan. Pitää ostaa tarttia.”
Mamma vastasi, ettei hänellä ole rahaa, mutta veli vain intti.
”Minä sanon taupassa, että puolen tilloo tarttia vellatsi.”
Mammaa k-vikaisen pojan into alkoi naurattaa ja hän taipui.
Kotvan kuluttua pellolle palasi leveästi hymyilevä pikkupoika kädessään pussi, jossa oli Fazerin parhaita.”
Tyyne Vähänissi, asukas, 95.

”Tässä talossa työskennellessäni olen oppinut syömään asukkaiden tarjoamia Marianneja, mutta lempikarkkejani ne eivät ole. Suosikkimakeiseni on oikeasti mehujää. Olin 13-vuotias, kun odottelin Helsingin rautatieasemalla Kiimingistä tulevaa ystävääni Dinaa ja nuoleskelin Ässä Mix -mehujäätä. Kun Dina saapui, hän huudahti, että ei ole totta, Ässä Mix on hänenkin lempparinsa. Siitä lähtien karkkijätskistä tuli meidän juttumme. Aina kun tapaamme, hankimme Ässä Mixit.”
Kia Nurmela, hoitaja, 20.

”Olin pääsiäisen alla palaamassa koulusta, kun huomasin palvelutalomme pihassa hirmuisen vilskeen. Meidän talon seniorit etsivät naapuripäiväkodin lasten kanssa suklaamunia. He syynäsivät pensaiden juuret, ikkunalaudat ja muut kätköt.  Minäkin asun täällä, yhdessä palvelutalon kolmesta opiskelija-asunnosta, ja olisin totta kai voinut liittyä etsintöihin. Jostain syystä en raaskinut, vaikka suklaamunista pidänkin. En halunnut viedä muilta löytämisen iloa.”
Serafina Eljaala, asukas, 19.

”Monet asiat alkavat kadota mielestä. En enää muista Amerikan-tätini nimeä. En myöskään muista, miltä ne karamellit näyttivät, joita hän tarjosi meille lapsille. Mutta sen muistan, miltä ne maistuivat. Sellaista jännää makean makua en ollut koskaan ennen saanut kokea. Tässä istuessa pystyn vieläkin palauttamaan sen suuhuni.”
Tuula Karhu, asukas, 81.

”Poikani Veijo käy silloin tällöin katsomassa minua. Hänellä on usein mukana levy suklaata, Fazerin Sinistä. Minä rakastan sitä. Kun olin nuori tyttö Viitasaarella, koulupäivän jälkeen kävin usein pyytämässä isältä rahaa. Sillä me kavereiden kanssa ostimme kaupasta suklaalevyn ja jaoimme sen tasan. ”
Rauni Korhonen, asukas, 75.