Suomalaiset ovat valinneet ruisleivän Suomen kansallisruuaksi. Vuoden 2016 lopulla toteutetussa kansanäänestyksessä liki 10 000 suomalaista liputti ruisleivän puolesta Suomen kansallisruokana. Muille mitalisijoille nousivat karjalanpaisti ja karjalanpiirakka, joista jälkimmäinen keräsi ääniä yli 6 700.

Kansallisruokaäänestyksen selväksi voittajaksi nousi ruisleipä lähes 10 000 äänellä. Satavuotiaan Suomen nuoret arvostavat perinteisiä makuja, sillä ruisleipä oli myös alle 30-vuotiaiden äänestäjien ehdoton suosikki. Nuorten antamissa äänissä korostui myös karjalanpiirakka. Suosituin jälkiruoka kaikenikäisten keskuudessa oli mustikkapiirakka.

Suomalaiset syövät mieluiten kotimaista ruista

Suomalainen syö noin 40 kiloa leipää vuodessa. Tästä arviolta puolet on ruisleipää. Tutkimuksen mukaan ruisleivän ostajalle yksi tärkeimmistä valintakriteereistä on, että ruisleipä on leivottu 100 % rukiista. (Lähde: Suuri leipätutkimus 2013, Red Note).

”Olemme ensimmäinen valtakunnallinen leipomo, joka alkoi leipoa kaikki ruisleivät 100 %:sti kotimaisesta rukiista”, kertoo Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström. ”Suomalainen ruis ja ruisleipä mielletään vahvasti suomalaisuuden symboleiksi. Olemme iloisia, että myös nuoret ovat äänestäneet tätä klassikkoa.”

Fazer leipoo ruisleivät Oulussa ja Lahdessa, jossa leipomo sijaitsee oma myllyn kainalossa.

Fazer kehittää suomalaisesta rukiista uuden sukupolven tuotteita

Osaaminen ja intohimo synnyttää uutta on aina ohjannut 125-vuotiasta Fazeria. Esimerkiksi tuorein innovaatio on vatsalle lempeä Fazer Vatsaystävällinen ruis, joka on maailman ensimmäinen ruisleipä, jonka FODMAP-hiilihydraattipitoisuutta on alennettu.

Ruisleipä on tärkeä osa suomalaista ruokakulttuuria - Fazer Puikula haastaa suomalaiset syömään yhdessä itsenäisyyden juhlavuonna

Fazerin myydyin ruisleipä on Fazer Puikula. Lapsiperheiden suosikkileipä on mukana Suomi 100-juhlavuoden Syödään yhdessä -hankkeessa. Tavoitteena on vuoden 2017 aikana innostaa Euroopassa vähiten yhdessä syövät suomalaiset saman pöydän ääreen nauttimaan sen antimista ja yhdessäolosta.