Kolme vuotta sitten Ella pakkasi rinkan, muutti Espanjaan ja on yhä sillä tiellä.

”Minun tarinani suomalaisena Espanjassa alkoi vuonna 2014, kun myin omaisuuteni Rovaniemellä, ja pakkasin rinkkani. Lähdin Sierra Nevadan vuoristoon lähelle Lanjaronin kylää asumaan telttaan, ja työskentelemään hevosoppaana. Tämä kokemus muutti koko käsitykseni elämästä, sillä aikaisemmin en ollut päivääkään käymättä lämpimässä suihkussa, tai postannut jotain sosiaaliseen mediaan.

Myöhemmin tarkoitukseni oli kiertää etelä Espanjaa suomalaisen ystäväni kanssa, ja jatkaa reissua ympäri Eurooppaa, vain minä sekä rinkkani. Kaikki muuttui, kun tapasin nykyisen poikaystäväni pysähdyksellä kauniissa Granadassa. En pystynyt lähtemään ihastukseltani Amsterdamin lennolleni, joten ystäväni jatkoi matkaa ja minä jäin töihin Granadaan.

Kaipaan aina Suomesta perhettä, kylmiä ensimmäisiä syksyn iltoja, villasukkia sekä luontoa. Espanja on kaunis omalla tavallaan, muttei tule koskaan valloittamaan sydäntäni niin kuin Suomen Lappi. Kotipaikkakunnallani kylässäni voit haistaa joen tuoksun, sekä ilman puhtauden. Mikään ei voita tunnetta astua rantasaunasta ulos terassille, ja astella viileään Ounasjokeen.

Nyt yli kolmen vuoden jälkeen juuri palanneena koti Suomesta siskoni häistä, ja jättäen taas heipat perheelleni Lappiin, olen onnellinen täällä, mutta halu palata kotiin on myös kova. Kaipuu Suomeen on jokapäiväistä, ja varsinkin näin kipeänä sohvan pohjalta viimeisiä Fazerin suklaapaloja säästellen. (Ensikerralla tottelen äitiäni ja pakkaan enemmän kuin 2 suklaalevyä mukaan.)”

Kerro oma tarinasi! Voit osallistua videolla, valokuvalla ja/tai tekstillä.

  • Osallistu postaamalla oma tarinasi Instagramissa tai Twitterissä hashtagilla #PienipalaSuomea ja tagilla @fazersuomi.
  • Tarinoita vastaanotetaan sähköpostitse osoitteessa pienipalasuomea@fazer.com
  • Tai Fazerin Sinisen Facebookissa yksityisviestillä tai jotain aiheeseen liittyvää postausta kommentoimalla.
  • Voit myös ilahduttaa meitä postikortilla tai kirjeellä osoitteeseen Fazerin Sininen / Pieni pala Suomea, Fazerintie 6, 01230 Vantaa

Kaikki 30.11.2017 mennessä kerrotut tarinat ovat mukana arvonnassa. Katso kampanjan säännöt täältä.