Ristiriitaisesti Suomeen suhtaunut Sofie asuu tällä hetkellä Uudessa Seelannissa. Hän kokee, että on aina tervetullut takaisin Suomeen.

Sofie kertoo:

"Eniten Suomessa kaipaan uskollisuutta. Valmistuttuani lukiosta, olen viettänyt paljon aikaa ulkomailla opintojen ja töiden parissa. Tunteeni Suomea kohtaan ovat pienestä pitäen olleet ristiriitaiset. Ollessani Suomessa olen aina halunnut pois. Olen halunnut mennä ja kokea. Nähdä maailmaa, tarttua erilaisiin tilaisuuksiin ja elää täysillä. Suomi ei ole koskaan tuntunut riittävän suurelta, kun muualla on niin paljon nähtävää ja koettavaa.

Asun tällä hetkellä Uudessa Seelanissa opintojeni takia, jossa olen oppinut arvostamaan Suomea suuresti. Olen harvoin ollut pitkiä putkia poissa Suomesta, sillä minulla on aina ollut mahdollisuus käydä kotona. Hyväksyessäni opintopaikkani tiesin, että Uudesta Seelannista eivät kepeät viikonloppureissut ihan niin helposti onnistukkaan. Eniten minua pelotti se, kuinka paljon tulisin “missaamaan” poissaollessani. Kuinka paljon asiat tulisivat muuttumaan ja tuntuisiko Suomi enää silloin edes kodilta? Tietäisinkö missä minun kotini enää edes on; Suomessa vai Uudessa Seelannissa?

Joskus ulkomailla ollessani asiat eivät ole menneet ihan suunnitellulla tavalla, ja palatessani Suomeen niin sanotusti häntä koipien välissä, lentokentällä minua vastassa uskollisesti ovat aina olleet perheeni ja läheisimmät ystäväni. Myös kaikki lemppari elintarvikkeeni ovat uskollisesti säilyneet kauppojen hyllyillä vuodesta toiseen, josta niitä aina haalin mukaan matkaan; niin itselleni kuin myös ulkomaalaisille ystävilleni.

Vaikka asiat muuttuvatkin vuosien varrella poissaollessani, on silti Suomi aina säilynyt uskollisesti kotimaanani johon koen olevani tervetullut takaisin."