Ainekset (noin neljä täytettyä leipää)

Täyte

1 tlk (n. 300g) kikherneitä
4 rkl Yosa maustamatonta Kauralevitettä
0,5 dl suolakurkkuja, pieneksi paloiteltuna
1 pieni punasipuli, pieneksi paloiteltuna
1-2 rkl Dijon-sinappia
2 tl sitruunan mehua
1 tl vaahterasiirappia
1/4 tl merisuolaa
pieni kourallinen tuoretta tilliä
rouhaus mustapippuria myllystä

Lisukkeet

  (gluteenittomia) täysjyväpaahtoleipiä
  Yosa maustamatonta levitettä
  ituja
  avokadoa, siivutettuna
  tuoretta tilliä
  syötäviä kukkia, kuten tillin kukintoja, oreganon kukintoja, ruohosipulin kukkia tai syötäviä orvokkeja

Tee näin

Valmista ensin täyte. Kaada kikherneet kulhoon ja muussaa ne esimerkiksi nuijalla tai sauvasekoittimella jättäen sekaan hieman myös kokonaisia kikherneitä. Sekoita joukkoon kaikki loput täytteen ainekset (annostele sinappia ensin vähemmän ja lisää halutessasi) ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi makusi mukaan jotain mausteista.

Levitä täytettä reilusti paahtoleivälle. Annostele päälle runsaasti ituja. Lisää siivutetut avokadot ja tilliä. Levitä toisen paahtoleivän päälle Yosan maustamatonta levitettä ja laita se kanneksi. Sujauta lopuksi leipien väliin ja pinnalle syötäviä kukkia.

Tarjoa ja nauti!